Etanoli – toiselta nimeltään etyylialkoholi – jota koostumuksissamme käytetään yhtenä ainesosana, on peräisin kasveista.
Se on ollut jo vuosikymmenten ajan tavanomainen ainesosa monissa kosmetiikka- ja kauneustuotteissa. Se toimii liuottimena lotioneissa ja voiteissa ja takaa, että lotion ei jakaudu faaseihin. Lyhenne "Denat" viittaa denaturoituun alkoholiin. Käyttämäämme alkoholiin on lisätty denaturoiva aine, joka saa sen maistumaan pahalta. Syynä on alkoholiverotus. Alkoholia on myös alkoholijuomissa, kuten viinissä ja oluessa, ja monissa maissa alkoholia verotetaan ankarasti. Jotta alkoholista, jota ei ole tarkoitus juoda (vaan jota tässä tapauksessa käytetään kosmetiikka- ja hygieniatuotteiden valmistuksessa), ei tarvitsisi maksaa alkoholiveroa, alkoholi on denaturoitava.  

ALOE VERA

Aito aaloe eli lääkeaaloe (Aloe vera), jota kutsutaan toisinaan myös Barbados-aaloeksi tai englannin kielessä nimellä burn aloe, on Aloe-sukuun kuuluva kasvi. Aloe vera -kasvia on käytetty rohdoskasvina jo tuhansien vuosien ajan suojaamaan, parantamaan ja rauhoittamaan ihoa. Aloe veran lehtien vesipitoisuus on keskimäärin 95%, ja kosteus on suojassa vahamaisen pinnan alla. Tutkimukset ovat osoittaneet, että Aloe veran sisältämä geeli kosteuttaa ihoa ja suojaa sitä kuivumiselta. Aloe veran lehdistä erittyy kirkasta geeliä. Kun kasvista taittaa lehden, siitä tihkuvaa nestettä voi levittää suoraan kuivalle, auringonpolttamalle tai rikkoutuneelle iholle.

ALFA-ISOMETYYLI-IONONI

Ikoninen tuoksuva ainesosa, jossa on orvokin ja orvokinjuuren puuterista kukkaistuoksua sekä häivähdys punaisia marjoja, joka tuo kokonaisuuteen runsautta ja hoitavaa tuntua. Tuoksu, joka tuo mieleen suojelevan, hellän kosketuksen.

AQUA / VESI

Vesi on läpinäkyvä, mauton, hajuton ja lähes väritön aine, joka on maapallon jokien, järvien ja valtamerten sekä useimpien elävien eliöiden nesteiden pääkomponentti. Se on elintärkeää kaikille tunnetuille elämänmuodoille, vaikka siinä ei ole energiaa eikä orgaanisia ravinteita. Vettä käytetään lähes kaikissa voiteissa, lotioneissa ja puhdistustuotteissa.

ARGAANIÖLJY (ARGANIA SPINOSA)

Argaaniöljy (Argania Spinosa) on argaanipuun siemenistä kylmäpuristettua öljyä. Argaaniöljy sisältää tärkeitä omega-rasvahappoja, kuten öljyhappoa ja linolihappoa sekä fenoleita, alfa-tokoferolia ja E-vitamiinia.

BENTSYYLIALKOHOLI

Bentsyylialkoholi ei itsessään ole hajuste, mutta sitä käytetään joissakin tuotteissa liuottimena sen erilaisten tuoksuvien komponenttien takia. Bentsyylialkoholi on osa useimpia hajustemarkkinoilla saatavilla olevia ainesosia. Jotkin tuotteet voivatkin olla hajusteettomia, ja silti sisältää bentsyylialkoholia.

KARITEVOI/SHEAVOI (BUTYROSPERMUM PARKII)

Karitevoi (toiselta nimeltään sheavoi) on afrikkalaisen sheapuun pähkinöistä eristettyä rasvaa. Sitä on käytetty Afrikassa pitkään vahvistamaan hiuksia ja ihoa ja lisäämään niihin kiiltoa. Karitevoi onkin ihonhoidossa erinomainen ainesosa. Se sisältää runsaasti A- ja E-vitamiinia, joilla on monenlaisia parantavia vaikutuksia. Kuten tavallinenkin voi, karitevoi sulaa ruumiinlämpötilassa, ja se jättää iholle sileän ja pehmeän tunteen. Se sisältää yhdistelmän erilaisia lipidejä, välttämättömiä rasvahappoja ja kollageenin tuotannossa tarvittavia ravinteita ja auttaa vahvistamaan ihon luonnollista suojavaikutusta.

VIHREÄ TEE -UUTE (CAMELLIA SINENSIS)

Vihreä tee -uute on uutettu Camellia sinensis -kasvin lehdistä. Vihreä tee sisältää luonnostaan runsaasti antioksidantteja, joiden tiedetään suojaavan elimistön soluja. Vihreä tee -uutetta käytetään myös ihonhoitotuotteissa sen antioksidanttisen vaikutuksen takia, sillä se pystyy suojelemaan ihoa vapaiden radikaalien vahingoittavalta vaikutukselta.

KAPRYYLI/KAPRIINITRIGLYSERIDI

Kapryyli/kapriinitriglyseridi on luonnollinen, kookosöljystä ja glyseriinistä peräisin oleva triesteriseos. Yksi tämän öljyn eduista on, että se ei hapetu. Kapryyli/kapriinitriglyseridi on erinomainen ihonhoitoaine, se parantaa tuotteen ulkonäköä ja pehmittää ja siloittaa ihoa. Se tuo iholle miellyttävän tunteen, jonka ansiosta kapryyli/kapriinitriglyseridiä käytetäänkin usein esimerkiksi voiteissa, lotioneissa, huulirasvoissa ja aurinkotuotteissa.  

SETEARYYLIALKOHOLI

Setearyylialkoholi on setyylialkoholin (heksadekanolin) ja stearyylialkoholin (oktadekanolin) seos.  
Nämä kaksi komponenttia ovat usein peräisin kasvirasvoista tai -öljyistä. Siksi niitä kutsutaan rasva-alkoholeiksi. Setyylialkoholia (heksadekanolia) ja stearyylialkoholia (oktadekanolia) voidaan tuottaa myös hydrolysoimalla vahoja. Setyylistearyylialkoholia käytetään monissa kosmetiikkatuotteissa, koska se parantaa emulsion vakautta ja tuotteiden koostumusta. Setearyylialkoholi muodostaa kiinteän valkoisen massan, joka toimii vettä sitovana, koostumusta parantavana komponenttina.

KAMOMILLA (CHAMOMILLA RECUTITA)

Kamomillan kukkien parantavat ominaisuudet on tunnettu jo vuosisatojen ajan. Kamomillan kukkia käytettiin jopa lääkekasvina muinaisessa Egyptissä. Kamomillan kukkauute valmistetaan hellävaraisesti uuttamalla, sillä silloin luontaiset ainesosat pysyvät muuttumattomina. Kamomillan kukkauute sopii tulehdusta lievittävien ominaisuuksiensa ansiosta erityisen hyvin iholle. Kamomillan kukissa on alfa-bisabololia, joka on erityisen tehokas apu haavojen paranemisessa.

SITRUUNAHAPPO

Alfahydroksihapot (AHA) on ryhmä maitohapon ja sitruunahapon kaltaisia ainesosia. Alfahydroksihappoja on hedelmissä, kuten viinirypäleissä ja sitruunoissa, sekä sokeriruo'ossa ja maidossa. Näitä hedelmähappoina tunnettuja happoja käytetään pieninä pitoisuuksina vauhdittamaan kuolleiden ihosolujen luonnollista irtoamista ihon pinnalta. Näin ihon kuiva pintakerros poistuu ja iho näyttää ja tuntuu paremmalta.

SITRONELLOLI

Sitronellolia on kurjenpolvissa, ruusuissa ja useimmissa kukissa. Se on osa ruusun feminiinistä tuoksua, mutta myös olennainen osa maskuliinista fougère-tuoksuperhettä. Tämä raaka-aine tuo ruusun tuoksua ja kirpeää raikkautta, ja sen sydäntuoksu on hennon kukkainen.

KOOKOS-KAPRYLAATTI/KAPRAATTI

Kookos-kaprylaatti/kapraatti saadaan kypsien kookospähkinöiden lihasta tai ytimestä eristetystä rasva-alkoholista ja on tietynlainen fraktioitujen kasviperäisten rasvahappojen seos. Se levittyy nopeasti ja luovuttaa rasva-aineita ihoon. Koska koostumus on erittäin kevyt ja nopeasti levittyvä, kookos-kaprylaatti/kapraatti jättää iholle hienostuneen tunteen. Se ei hapetu. Kookos-kaprylaatti/kapraatti on myös hajuton. Tasapainoisen ihoa pehmittävän profiilinsa ansiosta se on erinomainen valinta kaikenlaisiin ihonhoitotuotteisiin, vauvanhoitotuotteisiin, hierontatuotteisiin ja moniin muihin.

DEKYYLIGLUKOSIDI

Dekyyliglukosidia muodostuu tietynlaisen alkoholin ja glukoosin reagoidessa keskenään. Reaktiotuotteena syntyy mieto pinta-aktiivinen aine, jota käytetään laajalti vauvanhoitotuotteissa sekä kasvojen ja vartalon puhdistustuotteissa. Pinta-aktiviiset aineet vaikuttavat monella tapaa. Ne irrottavat likaa, edistävät suspension syntymistä niin, että kiinteät hiukkaset eivät erotu juoksevassa koostumuksessa, muodostavat vaahtoa ja toimivat emulgointiaineina niin, että öljy ja vesi sekoittuvat.

DEKYLEENIGLYKOLI

Dekaanidioli (dekyleeniglykoli) on kosteuttava ainesosa, jolla on antibakteerisia ominaisuuksia. Dekyleeniglykoli tekee ihosta pehmeän ja sileän.

DIKAPRYLYYLIEETTERI

Dikaprylyylieetteri voi olla peräisin luonnosta (palmuöljystä tai palmunsiemenöljystä) tai petrokemian raaka-aineista. Sitä on esimerkiksi kosteusvoiteissa ja lotioneissa, aurinkotuotteissa, ryppyvoiteissa, silmänympärysvoiteissa ja deodoranteissa.

ETYYLIHEKSYYLIGLYSERIINI

Ihoa pehmittävä ja mieto kosteuttava aine parantaa kosmetiikkatuotteiden tuntua iholla. Lisäksi se parantaa perinteisten säilöntäaineiden tehoa, ja sitä voidaan käyttää antimikrobisena stabilointiaineena yhdessä muiden kosmeettisten ainesosien kanssa. Etyyliheksyyliglyseriini on kaikkialla maailmassa monikäyttöisenä ja monivaikutteisena lisäaineena hyväksytty ainesosa ja erittäin tehokas hajunpoistoaine. Etyyliheksyyliglyseriini estää hajua tuottavien bakteerien kasvua ja proliferaatiota vaikuttamatta ihon normaaliflooraan.

GERANIOLI

Tunnusomainen ainesosa monessa kasvissa, kuten ruusussa, kurjenpolvessa, laventelissa, appelsiininkukassa ja sitruunaruohossa. Ruusutarhoissa geraniolia on kaikkialla. Kun sitä käytetään hajusteena, se antaa tuotteelle hyvin luonnollisen, kasteenraikkaan tuoksun.

GLYSERIINI

Glyseroli on hyvin tunnettu, kosmetiikka- ja hygieniatuotteissa käytetty kosteuttava ainesosa. Se on väritön ja hajuton neste, jota käytetään laajalti erilaisissa kosmetiikkasovelluksissa tuomaan ja säilyttämään kosteutta. Glyserolissa on kolme hydrofiilista (kohti vettä pyrkivää) hydroksyyli (happi-vety) -ryhmää, joiden ansiosta se on hyvin vesiliukoinen ja hygroskooppinen (eli ilmasta vettä sitova) yhdiste.

GLYSERYYLIKAPRYLAATTI

Glyseryylikaprylaatti on kasveista peräisin oleva bakteereita ja hiivoja vastaan tehokkaasti taisteleva kostutusaine. Se on erinomainen orgaanisten happojen ja erilaisten hyväksyttyjen säilöntäaineiden vaikutusta tehostava ainesosa. Amfifiilisen rakenteensa ansiosta se laskee pintajännitystä. Näin saatetaan saada pienempiä pisaroita ja vakaampia emulsioita. Korkeina pitoisuuksina se saattaa myös vähentää emulsioiden viskositeettia.

GLYSERYYLISTEARAATTI

Glyseryylistearaatti on kasvipohjainen, öljy-vesi -emulsioiden koostumusta parantava apuemulgaattori. Sitä käytetään vakauttamaan öljy vedessä -tyyppisiä voiteita ja lotioneita, koska se lisää viskositeettia ja vakauttaa emulsioita. Kosmetiikassa ja hygieniatuotteissa glyseryylistearaattia käytetään laajalti, ja sitä löytyy niin lotioneista, voiteista, puutereista, ihonpuhdistustuotteista, meikinpohjustustuotteista, meikkivoiteista, ripsiväreistä, silmänrajauskynistä, hiustenhoitoaineista kuin aurinkosuojatuotteistakin. 

AURINGONKUKANSIEMENÖLJY (HELIANTHUS ANNUUS)

Auringonkukansiemenöljy on luonnontuote. Kasvia ryhdyttiin viljelemään ensimmäisenä Amerikan mantereilla. Auringonkukka on suuri Helianthus-sukuun kuuluva kukka, jota viljellään sen syötävän öljyn ja syötävien hedelmien takia. Lisäksi auringonkukkaöljy sisältää E-vitamiinia. Kosmetiikassa se toimii ihoa pehmittävänä aineena, joka jättää iholle sileän ja miellyttävän tunteen.

HYDRATTU RAPSIÖLJY

Hydrattu rapsiöljy on luonnollista rapsiöljyä, joka on hydrattu tarkoin määritellyssä prosessissa. Öljyjä on hydrattu jo vuosikymmeniä niiden vakauttamiseksi ja säilyvyyden parantamiseksi. Hydrattu rapsiöljy säilyy merkittävästi paremmin, eikä härskiinny yhtä nopeasti kuin tavallinen öljy. Tunnettu esimerkki hydratusta öljystä on margariini. Joskus rapsiöljystä käytetään myös nimitystä canola-öljy. Sana canola on oikeastaan lyhenne; se tulee sanoista Canadian Oilseed, Low-Acid. Öljyt ovat keskenään samanlaisia, mutta canola-öljy sisältää vähemmän erukahappoa kuin rapsiöljy. Kosmetiikassa hydrattua rapsiöljyä käytetään ihoa hoitavana aineena.

HYDROKSIETYYLISELLULOOSA

Hydroksietyyliselluloosaa käytetään emulsioissa sen sitovien ja vakauttavien ominaisuuksien vuoksi. Lisäksi se säätelee koostumuksen viskositeettiä ja vaikuttaa näin edullisesti kosmetiikkatuotteiden säilyvyyteen pitkällä aikavälillä.

MAITOHAPPO

Maitohappo on alfahydroksihappo, joka kuuluu luontaisesti kosteuttaviin tekijöihin ja sekä kosteuttaa että kuorii ihoa. Maitohapolla on ihoa kosteuttavia ominaisuuksia. Se vähentää ihon hilseilyä ja tasapainottaa ihon pH-arvoa. Lisäksi se lievittää kuivan ihon oireita. Maitohappo myös vähentää näppyjä. Se estää niiden syntyä kuorimalla ihoa ja ehkäisemällä siten ihohuokosten tukkeutumista. Siksi se taistelee myös akneoireita vastaan. Alfahydroksihapot (AHA) on ryhmä maitohapon ja sitruunahapon kaltaisia ainesosia. Alfahydroksihappoja on hedelmissä, kuten viinirypäleissä ja sitruunoissa, sekä sokeriruo'ossa ja maidossa. Näitä hedelmähappoina tunnettuja happoja käytetään pieninä pitoisuuksina vauhdittamaan kuolleiden ihosolujen luonnollista irtoamista ihon pinnalta. Näin ihon kuiva pintakerros poistuu ja iho näyttää ja tuntuu paremmalta. 

LEVULIINIHAPPO

Levuliinihappoa ja levuliinihapon natriumsuolaa käytetään hygieniatuotteissa, myös sertifioiduissa kosmetiikkatuotteissa. Levuliinihappoa voidaan valmistaa luonnollisesta lähteestä, sakkaroosista. Sitä käytetään ihonhoitoaineena kosmetiikassa pitämään iho terveenä. 

LIMONEENI

Tätä ainesosaa on monissa eteerisissä öljyissä, joko suurina pitoisuuksina (appelsiini, sitruuna, limetti jne.) tai pieninä pitoisuuksina (tilli, timjami, kumina jne.). Limoneeniä löytyy kirjaimellisesti kaikkialta, myös juomista (appelsiinimehusta, cola-juomista jne.). Siinä on sitruksen raikkautta, joka tuo puhtaan ja raikkaan tunteen.

LINALOOLI

Tätä raaka-ainetta on monissa luonnon eteerisissä öljyissä eri pitoisuuksina, suurista (laventeli, basilika, bergamotti jne.) pieniin (ruusu, kurjenpolvi, appelsiininkukka, monet vihannekset ja juustot, minttu jne.). Ranskan Provencessa laventelipellot kylpevät linaloolissa. Ainesosaa käytetään monipuolisen raikkaan kukkaistuoksunsa vuoksi hyvin laajalti, ja se on kukkaisen sydäntuoksun avaintekijä.

MALTODEKSTRIINI

Maltodekstriini on polysakkaridi, jota käytetään myös elintarvikkeissa lisäaineena. Maltodekstriini sulaa helposti, imeytyy yhtä nopeasti kuin glukoosi ja on melko makeaa. Sitä tuotetaan kasvitärkkelyksestä osittaisella hydrolyysillä, ja usein maltodekstriini on hygroskooppista, sumukuivattua valkoista jauhetta. Kosmetiikassa sitä käytetään pääasiassa emulsioissa sen sitovien ja stabiloivien ominaisuuksien takia.

ANISHAPPO

Anishappo on valkoista kiderakenteista kiinteää ainetta, jota saadaan luontaisesti aniksesta. Anisruoho on pukinjuurten sukuun kuuluva Välimeren kasvi, jota viljellään sen aromaattisten siementen vuoksi. Siemeniä käytetään ruoanlaitossa ja rohtona. Anishappo tunnetaan myös antiseptisistä ominaisuuksistaan. 

POLYGLYSERYYLI-2 KAPRAATTI

Tämä ainesosa on hellävarainen, kasviperäinen emulgointiaine, joka jättää ihon pehmeäksi ja notkeaksi.

MANTELIÖLJY (PRUNUS AMYGDALUS DULCIS)

Manteliöljy on kypsistä manteleista kylmäpuristettua ja puhdistettua öljyä. Kullanväristä, hennosti makealta pähkinältä tuoksuvaa öljyä on käytetty lääketieteessä ja ihonhoidossa monien vuosisatojen ajan. Mantelit eivät ole ainoastaan herkullisia, ravinteikkaita ja terveellisiä välipaloja – niistä puristettu öljy on myös hyvin siedettyä ihotyypistä riippumatta ja aivan erityisen käyttökelpoista kuivalla ja herkällä iholla. Manteliöljy sisältää runsaasti tyydyttymättömiä rasvahappoja (90%). Lisäksi öljy sisältää 20–30% linolihappoa, ainetta, jota iholla esiintyy myös luonnostaan.

JOJOBANSIEMENÖLJY (SIMMONDSIA CHINENSIS)

Jojobansiemenöljy on jojobansiemenistä peräisin oleva luonnollinen nestemäinen vaha. Jojoba-hedelmä muistuttaa oliivia. Tässä suoraketjuisessa vahaesterissä on kaksi kaksoissidosta, joiden ansiosta se on juoksevaa. Koska öljy ei härskiinny, sen on osoitettu ravitsevan ihoa ja sopivan ihanteellisella tavalla kosmetiikkatuotteiden ainesosaksi, esimerkiksi kasvovoiteisiin, vartalovoiteisiin, ihoöljyihin ja hiustenhoitoaineisiin. Jojobaöljy levittyy helposti, imeytyy nopeasti ja jättää iholle miellyttävän tunteen.

NATRIUMBENTSOAATTI

Natriumbentsoaatti on yksi kosmetiikkatuotteissa hyväksytyistä säilöntäaineista ja mukana EU:n kosmetiikka-asetuksen liitteen V hyväksyttyjen säilöntäaineiden listalla. Säilöntäaineiden tarkoituksena on suojella kosmetiikkatuotteita. Ne ovat olennaisessa osassa, kun kosmetiikkatuotteet pyritään pitämään pilaantumattomina ja suojassa mikro-organismeilta varastoinnin ja käytön aikana. Säilyvyys on kuluttajan turvallisuuden kannalta hyvin tärkeä asia. Tuoteturvallisuus puolestaan on kosmetiikkateollisuuden ykkösprioriteetti, ja tuotammekin siksi vain sellaisia koostumuksia, joita mikro-organismit eivät onnistu pilaamaan. Ihmisen iholla on aina bakteereita, hiivoja ja homeita. Niitä on myös ilmassa ja jopa juomavedessä. Niinpä mikro-organismeja voi päästä myös käytössämme oleviin tuotteisiin. Tuotteiden kontaminoituminen, erityisesti kun kyse on tuotteista, joita käytetään silmänympärysiholla ja muualla kasvojen iholla, voi aiheuttaa huomattavia ongelmia, jos likaantuminen on merkittävää. Säilöntäaineet ehkäisevät näiden ongelmien ilmenemistä estämällä mikro-organismien lisääntymistä. Tavallisimpia säilöntäaineita tuotteissamme ovat fenoksietanoli ja parabeenit.

NATRIUMSETEARYYLISULFAATTI

Natriumsetearyylisulfaatti on pinta-aktiivinen aine, joka kuuluu alkyylisulfaattien ryhmään ja jota käytetään kosmetiikka- ja hygieniatuotteissa. Natriumsetearyylisulfaatti on setyylialkoholin ja stearyylisulfaattiseoksen natriumsuola. Se on valkoista tai vaaleankeltaista jauhetta. Kosmetiikka- ja hygieniatuotteissa natriumsetearyylisulfaattia käytetään hiustenhoitotuotteiden, kuten shampoon, sekä ihonpuhdistustuotteiden ja muiden ihonhoitotuotteiden valmistuksessa.

NATRIUMKLORIDI

Natriumkloridi on yksi tärkeimpiä mineraaleja sekä ihmisille että eläimille. Myös ruokasuolana tunnettu natriumkloridi säätelee nesteen turpoamista ja viskositeettia. Se muodostaa värittömiä kristalleja, joissa on kuutiomainen natriumkloridirakenne. Natriumkloridi on myös tärkeä osa ihmisravintoa. Aikuisen elimistössä on noin 150–300 g natriumkloridia. 

NATRIUMLAKTAATTI

Natriumlaktaatti on alfahydroksihappo, joka kuuluu luontaisesti kosteuttaviin tekijöihin ja sekä kosteuttaa että kuorii ihoa. Natriumlaktaatilla on ihoa kosteuttavia ominaisuuksia. Se vähentää ihon hilseilyä ja tasapainottaa ihon pH-arvoa. Lisäksi se lievittää kuivan ihon oireita. Natriumlaktaatti myös vähentää näppyjä. Se estää niiden syntyä kuorimalla ihoa ja ehkäisemällä siten ihohuokosten tukkeutumista. 

NATRIUMLEVULINAATTI

Levuliinihappoa ja levuliinihapon natriumsuolaa käytetään hygieniatuotteissa, myös sertifioiduissa kosmetiikkatuotteissa. Levuliinihappoa voidaan valmistaa luonnollisesta lähteestä, sakkaroosista. Sitä käytetään ihonhoitoaineena kosmetiikassa pitämään iho terveenä. 

NATRIUMSTEAROYYLIGLUTAMAATTI

Natriumstearoyyliglutamaatti on aminohaposta tuotettu hypoallergeeninen emulgointiaine. Natriumstearoyyliglutamaatilla on puhdistavia ja ihoa hoitavia ominaisuuksia, ja se auttaa pitämään ihon hyvässä kunnossa. Sen pH-arvo on samankaltainen kuin iholla, ja siksi natriumstearoyyliglutamaatti on hyvin hellävarainen ainesosa. Se on luonnollinen ja ympäristöystävällinen aine.

TOKOFEROLI / E-VITAMIINI

E-vitamiinia on monissa elintarvikkeissa luontaisesti tai lisäaineena, ja sitä on saatavilla myös ravintolisänä. E-vitamiini tarkoittaa kokonaista ryhmää rasvaliukoisia yhdisteitä, joilla on erityisiä antioksidanttisia vaikutuksia. Luontaisesti esiintyvää E-vitamiinia on kahdeksaa eri muotoa (alfa-, beeta-, gamma- ja delta-tokoferoli ja alfa-, beeta-, gamma- ja delta-tokotrienoli), joiden biologinen aktiivisuus vaihtelee. Alfa-tokoferoli on ainoa muoto, jonka tiedetään täyttävän ihmiselimistön vaatimukset.

KSANTAANIKUMI

Ksantaanikumi on biopolymeeri eli polysakkaridi. Ksantaanikumi on luonnosta peräisin oleva raaka-aine ja se on valmistettu fermentoimalla Xanthomonas campestris -bakteereita glukoosissa (maissi) ja proteiinissa (soija). Ksantaanikumi turpoaa vesiympäristössä ja lisää viskositeettia. Ksantaanikumi muodostaa läpikuultavia tai läpinäkyviä geelejä, ja emulsioissa, kuten voiteissa ja lotioneissa, ksantaanikumia käytetään parantamaan niiden säilyvyyttä.