womans neck

RYPPYISEN KAULAN HOITO

Ryppyisen kaulan hoito ja parhaat vinkit ryppyisen kaulan silottamiseen

RYPPYISEN KAULAN HOITO

Rypyt ovat osa luonnollista ja kaunista ikääntymistä – samaa prosessia, jonka myötä meistä tulee myös viisaampia! Ryppyinen kaula on osa tätä kaikkea. Dekoltee-alueelle leuan ja rinnan väliin ilmestyvätkin usein ensimmäiset ikääntymisen merkit. 

Ryppyinen kaula johtuu osittain ihon kimmoisuuden vähenemisestä ja altistumiselta UV-valolle. Ennenaikaisesti syntyneet rypyt voivat johtua myös jatkuvasta kumartumisesta puhelimen tai kannettavan tietokoneen ylle, tupakoimisesta tai aurinkosuojavoiteen unohtumisesta. Vaikka rypyt kaulan iholla eivät ole vaarallisia, vaan luonnollinen ja kaunis osoitus elimistön ikääntymisestä, voit häivyttää niitä tekemällä muutamia muutoksia elintapoihisi ja käyttämällä aktiivisia ainesosia sisältäviä kosteusvoiteita.

Miksi sitten ongelmaa kutsutkin, ihon löystymiseksi tai peräti heltaksi, luettelemme tässä keinoja ryppyisen kaulan hoitoon ja ryppyjen ehkäisyyn.

RYPPYISEN KAULAN HOITO

MIKSI KAULAN IHOON SYNTYY RYPPYJÄ?

Kaula on yhtä altis ikääntymiselle kuin kasvotkin – itse asiassa vieläkin alttiimpi, sillä iho on kaulan alueella, aivan kuten silmien ympärillä ja käsissäkin, muuta ihoa ohuempaa ja hauraampaa. Siinä on vähemmän talirauhasia, joiden erittämät luonnolliset öljyt voitelevat kasvojen ihoa, ja siksi kaulan iho on alttiimpi rypistymään. Hyvin voideltu iho on paremmin suojassa näkyviltä rypyiltä ja juonteilta.
Lisäksi kaula liikkuu koko ajan! Ja saattaa jäädä kummalliseen asentoon tuntien ajaksi. Käännymme kenties katsomaan jotakuta, kumarrumme tietokoneen ylle, nyökyttelemme videokokouksen puheenvuoroille ja nukumme – kaula ei lepää koskaan.

Kaulan ihoa kuormittavat samat tekijät kuin kasvoja; sää, ilmansaasteet ja niin edelleen. Mutta samaan aikaan kun ikä ja toistuvat liikkeet aiheuttavat kaulan iholle ryppyjä, syitä on muitakin:

Perimä – kaulan ihon roikkuminen johtuu osin geeneistä
Tupakoiminen – tupakoiminen kuivattaa ihoa merkittävästi ja syventää siksi myös ryppyjä
Aurinkosuojavoiteen unohtuminen – UV-valo vahingoittaa ihoa, jos sitä ei ole muistanut suojata kunnolla
woman smiling

KAULAN RYPPYJEN HOITO

RYPPYISEN KAULAN HOITO

Ensinnä vähän asiaa rypyistä ja iän karttumisesta: Suunnilleen 25 ikävuoden jälkeen elimistömme alkaa tuottaa vähemmän kollageenia (joka tuo ihoon nuorekasta kimmoisuutta) – ja kollageenin määrä vähenee noin prosentin verran joka vuosi. Kolmeenkymmeneen ikävuoteen mennessä kaulan iho, erityisesti leukalinjan läheisyydessä, on jo jonkin verran löystynyt ja vaakasuuntaiset rypyt näkyvät selvemmin.
Vaikka kaulan alueen roikkuvaa ihoa ei hokkuspokkus-keinoin saa siliämään, ihoa voi tukea seuraavin keinoin.

Käytä aurinkosuojavoidetta
Kun levität aurinkosuojavoidetta kasvoille, anna käsien liukua myös pitkin kaulaa. Moni unohtaa kaulan suojaamisen auringolta, mutta se altistuu yhtä lailla auringon haitallisille UV-säteille kuin kasvotkin. Tutkimusten mukaan aurinkosuoja voi viivyttää ikääntymisen merkkejä iholla. Käytä aurinkosuojavoidetta säännöllisesti ja levitä uusi kerros 2–3 tunnin välein, erityisesti jos hikoilet paljon tai uit.

Mieti, minkälaisessa asennossa katsot puhelinta ja kannettavaa tietokonetta. Mikä tahansa ilme tai asento voi jättää jälkensä ihoon. Esimerkiksi silmien siristäminen voi kiihdyttää ryppyjen muodostumista silmien ympärille. Sama koskee myös puhelimen ja tietokoneen käyttöä. Jatkuva laitteen tuijottaminen voi aiheuttaa vekkejä, jotka jättävät ihoon ryppyjä ja juonteita.

Yritä siis pidellä puhelinta kasvojesi edessä – vaikka se voi tuntua aluksi oudolta (erityisesti muiden nähden) – ja aseta tietokone katseen korkeudelle. Nämä yksinkertaiset keinot voivat olla hyväksi ihollesi.
woman smiling

RYPPYISEN KAULAN HOITO

JUMPPALIIKKEITÄ KAULAN RYPPYJEN HOITOON

Jumppa auttaa kiinteyttämään kroppaa, myös kaulaa. Tässä muutamia liikkeitä, joita voit tehdä työpöydän ääressä, teevettä keittäessä tai sängyssä.

  1. Nosta leuka kohti kattoa liikuttaen samalla alaleukaa eteenpäin. Pidä viisi sekuntia ja toista liike kymmenen kertaa.
  2. Aseta toinen käsi otsalle ja työnnä päätä kättä vasten liikuttamatta itse päätä. Pidä 10 sekunnin ajan.
  3. Pitele kumpaakin kättä – toistensa päällä tai sormet lomittain – pään takana. Paina päätä käsiä vasten. Pidä 10 sekuntia.

Lisää kasvojumppaliikkeitä löydät täältä.


KUINKA HOITAA RYPPYISTÄ KAULAA

NIVEA:N TUOTTEET KAULAN RYPPYJEN HOITOON

Aurinkosuojakertoimen ja ennenaikaista ikääntymistä ehkäiseviä ainesosia sisältävän kosteusvoiteen säännönmukainen käyttö voi todella ehkäistä tai ainakin viivyttää ryppyjen muodostumista kaulan iholle.

Valitessasi kosteusvoidetta kasvoille ja kaulalle sinun on hyvä tarttua tuotteisiin, jotka sisältävät ennenaikaista ikääntymistä ehkäiseviä ainesosia, kuten koentsyymi Q10:ä sisältävään NIVEA Q10 Power Firming Day Cream -päivävoiteeseen. Se kosteuttaa ihoa intensiivisesti vuorokauden ympäri samalla, kun aurinkosuojakerroin SPF 15 suojaa ihoa auringon aiheuttamilta vahingoilta ja ennenaikaiselta ikääntymiseltä. Yön ajaksi kannattaa valita NIVEA Q 10 Power Firming Night Cream -yövoide.

 

Jos etsit luonnollisempia vaihtoehtoja, tutustu NIVEA Naturally Good Anti-Age Day Cream -päivävoiteeseen, joka sisältää luonnollista takiaisuutetta ja 99% luonnollisia ainesosia. Vegaaninen koostumus häivyttää ryppyjä silmin nähden ja kiinteyttää ihoa jättäen sen sileäksi ja kimmoisaksi. Yön ajaksi on hyvä valita NIVEA Naturally Good Anti-Age Night Cream -yövoide.

q10 antiwrinkle cream

q10 night cream

 

Kypsä iho on helposti kuivempi, ja siksi sen kosteustasapainoa on tärkeää tukea täyteläisillä, ravitsevilla ainesosilla ja kasvoöljyillä. Luonnollista arganöljyä ja koentsyymi Q10:ä sisältävä NIVEA Q10 Power Extra Nourishing Day Cream ravitsee ja vahvistaa ihoa ja häivyttää silmin nähden ryppyjä ja juonteita. Jotta iho saisi öiseen aikaan vieläkin enemmän ravintoa, tutustu myös NIVEA Q10 Power Anti Wrinkle Night Cream -yövoiteeseen.