Lillyn ja Madeleinen tarina

Kosketus pelasti henkeni

Madelaine ja Lilly ovat kaksosia. He asuvat Saksan Hampurissa, kuuntelevat hiphop-musiikkia ja kertovat toisilleen kaiken. He ovat olleet erottamattomia syntymästään saakka. Siitä hetkestä alkaen, jolloin Lilly pelasti sisarensa hengen.

Lillyn ja Madeleinen tarina



1

Dramaattiset elämän ensivaiheet

Maailmassa syntyy vuosittain noin 15 miljoonaa vauvaa ennenaikaisesti. Lily ja Madeleine syntyivät 9 viikkoa liian varhain. Molemmat taistelivat eloonjäämisestä: heitä seurattiin keskoskaapeissa, joissa heitä autettiin hengittämään. Madelainen mahdollisuudet olivat kuitenkin heikommat; hän syntyi reikä sydämessään.

Kun näet itsesi ensimmäisissä perhekuvissasi, miltä sinusta tuntuu? Tunnistatteko itsenne vai tuntuuko teistä, että katsotte joitakin toisia?

M: Kuvat kuvaavat tavallaan sitä, millaisia me olemme vielä nykyäänkin - aina yhdessä. Äiti ja isä kertoivat meille jo pienenä, kuinka vaikeita nämä ensimmäiset viikot olivat. Me melkein kuolimme. Onneksi eräs hoitaja keksi laittaa meidät yhdessä keskoskaappiin... L: Siellä halasimme toisiamme, ja pienillä sormillamme kosketimme toisiamme. Siitä hetkestä lähtien selviytymismahdollisuutemme kasvoivat. Lopulta Madelaine pystyi hengittämään itse, ja reikä hänen sydämessään sulkeutui. M: Äitimme oli liian heikko vieraillakseen luonamme vastasyntyneiden osastolla. Niinpä isä otti meistä aina Polaroid-kuvia. Mutta paljon nähtävää ei ollut. Olimme niin pieniä, ja letkuja oli kaikkialla.

"Ystävämme sanovat: Olette epätavallisen läheisiä toisillenne!"

Lilly

2

Kestävä yhteys

Onko läheisyys säilynyt muuttumattomana syntymästänne saakka?

L: Ystävämme sanovat, että eivät ole koskaan tunteneet kaksosia tai sisaruksia, jotka olisivat yhtä läheisiä toislleen kuin me. He sanovat: Te olette epätavallisen läheisiä toisillenne! Olemme harvoin erossa tuntia pidempään. Meille tulee heti toisiamme ikävä. M: Olen jatkuvasti huolissani Lillystä. Jos menemme hiihtämään tai pyöräilemään, Lillyn on aina mentävä edeltä. Muuten minun pitäisi koko ajan kääntyillä ja varmistaa, ettei hänelle ole sattunut mitään. L: Olemme yhtä läheisiä kuin syntyessämme. Halaamme ja kosketamme toisiamme joka päivä.

AIKA KULUU, KOSKETUKSEN VOIMAA SÄILYY

"Tunsin sen itse äitinä, ja tiedän sen nyt lääkärinä: Kosketuksella on parantava voima."

Professori Tzipi Strauss

Neonatologian laitoksen johtaja Sheba Medical Centerissä, Tel Aviv, Israel.

Tutkimukseen perustuvaa näyttöä

Kenguruhoitoa alettiin käyttää 1970-luvulla Bogotassa, Kolumbiassa, ratkaisemaan korkeita infektiolukuja ja kuolleisuutta sairaaloissa, joissa keskoskaapeista oli pulaa. Äitejä rohkaistiin pitämään vauvoja ihoaan vasten pitkiä aikoja, myös imettäessään. Sairastavuus ja kuolleisuus laskivat nopeasti. Seuraavien vuosien aikana monet tutkimukset ovat vahvistaneet kenguruhoidon monet merkittävät ja pitkäkestoiset edut vauvoille ja perheille. Raportoituja etuja ovat mm. hengitys- ja verenkiertoelimistön vakaus, parempi unirytmi, käyttäytymistä koskevien arviointitulosten paraneminen, kivuliaiden toimenpiteiden aiheuttamien kielteisen vasteiden väheneminen ja parempi perheympäristö.

Käsin tapahtuva stimulaatio: Tutkimukseen perustuvaa näyttöä

Keskoset lakkaavat usein hengittämästä, mutta pelkkä kosketus saa heidät hengittämään uudelleen. Sairaalan arjessa hoitajan on hankala ehtiä jokaisen keskosen luo ajoissa. Onneksi Leipzigin yliopiston tutkijat ovat kehittäneet menetelmän, jota voidaan käyttää puolimekaanisesti stimuloimaan ennenaikaisesti syntyneiden vauvojen hengitystä. NIVEA tukee tätä projektia, joka lisää keskosena syntyneiden eloonjäämisen mahdollisuuksia.

Lue lisää

Kosketus pelasti henkeni

Nämä ihmiset jakavat tarinansa kosketuksen elintärkeästä merkityksestä. Mikä on sinun tarinasi?

Sandra, Saksa

Poikamme syntyi 12 viikkoa liian varhain. Hän vietti yhdeksän viikkoa keskoshoidossa. Joka päivä pidimme häntä ihoamme vasten ja annoimme hänelle sitä lämpöä, jota hän tarvitsi. Menetelmää kutsutaan kenguruhoidoksi. Tänä päivänä hän on ihana ja iloinen kaksi- ja puolivuotias.

Richard, Yhdysvallat

Eräänä päivänä suuntasimme tyttöystäväni kanssa Delaware-joelle kävelemään. Päätin kahlata joessa pienen matkaa, mutta rantakivet olivat liukkaita. Vähän aikaa kahlattuani liukastuin ja putosin jalat edellä kivien välissä olleeseen syvään koloon. Yritin päästä ylös, ja viimeisenä keinona onnistuin nostamaan oikeaa kättäni. Sekuntia myöhemmin tunsin jonkun tarttuvan käteeni ja vetävän minut ylös. Sain pääni vedenpinnan yläpuolelle ja näin tyttöystäväni. Hän oli kulkenut pitkän matkan joen alajuoksulle, mutta ei ollut nähnyt minun nousevan joesta. Pelkkä toisen käden kosketus kertoi, että en tulisi kuolemaan tähän. Se oli totta kai minulle erittäin merkittävä ja syvällinen kokemus.

Lisa, Saksa

Vauvamme syntyi keskellä pandemiaa. Synnytys oli jatkunut jo kaksi päivää. Mieheni ei saanut tulla synnytyssaliin. Kätilöt tarkkailivat tilannetta koko ajan. Silti tunsin olevani kipujeni kanssa yksin. Kun työvuoro vaihtui, uusi kätilö tuli tervehtimään minua ja kosketti minua selästä. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun joku kosketti minua synnytyksen aikana. Pieni fyysinen ele antoi uskomattoman paljon voimaa. Siitä hetkestä tunsin oloni jälleen toiveikkaaksi ja minusta tuntui, että onnistun kyllä ponnistamaan pikkuiseni maailmaan.