Kosketuksen parantava voima eristäytymisen aikana

Tohtori Strauss, voitteko kuvailla fyysisen kosketuksen merkitystä ennenaikaisesti syntyneiden vauvojen eloonjäämisessä ja tästä kertynyttä näyttöä?  

Vielä 15 vuotta sitten vastasyntyneiden teho-osastolla oli paljon melua, fluoresoivia kattovalaisimia ja muita voimakkaita aistiärsykkeitä. Osasto oli usein vauvoille pelottava ympäristö, ja kovin erilainen verrattuna äidin turvalliseen kohtuun. Vanhempia pelotti koskettaa heidän puolen kilon tai kilon painoisia vauvojaan. Me lääkärit emme korostaneet kosketuksen merkitystä riittävästi. Ajan mittaan, kun kertyi tietoa ihmisten välisestä kosketuksesta kivun lievittäjänä, opimme, että koskettaminen on erittäin tärkeää. Kun ihmiset koskettavat toisiaan, vapautuu oksitosiinia, joka edistää heidän sitoutumistaan toisiinsa. Oksitosiinia kutsutaan myös rakkaushormoniksi. Kun oksitosiinia vapautuu, verenpaine laskee ja sympaattinen hermosto aktivoituu. Syntymän aikaan esimerkiksi äidin oksitosiinitasot ovat hyvin korkeita. Heti syntymän jälkeen äiti kiintyy lapseensa, koska hänen elimistössään on hurja määrä oksitosiinia. Useat muut tutkimukset ovat osoittaneet, että ihokosketus tukee vauvan puolustusjärjestelmän kehittymistä, edistää painon kertymistä, parantaa maidon tuotantoa ja rentouttaa sekä äitiä että vauvaa muutoin hyvin stressaavassa tehohoitoympäristössä.

Viimeisimmät tutkimukset koskevat aivoja. Kehittyneet aivot muistuttavat saksanpähkinää, jossa on monia ryppyjä ja laskoksia. Ennenaikaisesti syntyneen vauvan aivot eivät näytä tältä. 26 viikon iässä aivot ovat yhä täysin sileät. Tämä tarkoittaa, että vastasyntyneiden teho-osastolla vietetyn jakson aikana, keskoskaapissa, aivot kehittyvät yhä. Keskosvauvojen aivojen magneettikuvista voitiin nähdä, että vauvoilla, joiden vanhemmat eivät tulleet koskettamaan heitä tai puhumaan heille keskoskaappihoidon aikana, ohimolohkot olivat vähemmän kehittyneet. Ohimolohko on se aivoalue, joka vastaa kuulemisesta ja viestinnästä. Vauvoilla, joille ei puhuttu tai joita ei kosketettu, se pysyi sileänä – ei ryppyjä, vekkejä tai laskoksia. Tämä sensorinen vaje – siis kosketuksen tai verbaalisen stimulaation puute – hidasti aivojen kehitystä. Lisäksi afrikkalaisissa tutkimuksissa on todettu, että ihokontakti vähensi ennenaikaisesti syntyneiden vauvojen kuolleisuutta 20 prosentilla.

COVID-19-pandemian puhkeamisen jälkeen on syntynyt paljon vauvoja, myös keskosia, hankalissa sairaalaolosuhteissa, joissa isät eivät ole päässeet paikalle tukemaan äitiä ja lasta. Osa perheistä on päättänyt synnyttää kotona. Mitä neuvoja teillä on vanhemmille ja lääkäreille tässä hankalassa, ahdistavassakin tilanteessa? 

En ikinä kuvitellut, että tällaista voisi tapahtua. En ikinä. Pandemian alussa kaikki synnytykset tapahtuivat ilman tukihenkilöä. Paikalla ei ollut hoitohenkilökunnan lisäksi ketään muuta. Uskomatonta. Jos äiti oli COVID-positiivinen, meitä kehotettiin erottamaan äiti ja lapsi toisistaan heti syntymän jälkeen. Osa äideistä vaatimalla vaati saada jäädä lapsensa luokse, ja näissä tilanteissa annoimme äidin itse päättää. Meillä ei ollut tuossa vaiheessa tarpeeksi tietoa siitä, kuinka todennäköisesti äiti tartuttaa viruksen lapseensa. Onneksi uusimmat tutkimustulokset antavat ymmärtää, että virus ei tällä tavoin siirry äidistä lapseen ja että myös imettäminen on turvallista.
Ilmeisistä syistä meidän on yhä rajoitettava vierailijoiden määrää vastasyntyneiden teho-osastolla. Meidän on suojattava henkilökuntaamme ja pidettävä sairaala pystyssä. Kun vastasyntyneiden teho-osastolla on 18 vauvaa samassa huoneessa, etäisyyksiä ei aina voida pitää, mutta erilaisten sääntöjen ja toimenpiteiden avulla pyrimme pitämään kaikki turvassa. Tästäkin huolimatta tilanne on hyvin stressaava. Yritämme käyttää Zoom-ohjelmaa, jotta ne äidit, jotka eivät pääse vastasyntyneiden teho-osastolle, pääsevät näkemään lapsensa kylpevän tai syövän itse ensi kertaa. Mutta on selvää, ettei se ole sama asia – ja tilanne turhauttaa niin henkilökuntaa kuin vanhempiakin.

Maailmanlaajuinen kyselytutkimuksemme osoitti, että yksin asuvat ja ikääntyneet ovat erityisesti kärsineet sosiaalisesta eristäytymisestä. Sairaaloissa, hoitokodeissa ja saattohoidossa asukkaat on pidetty erossa läheisistään ja mahdollisimman pitkälti myös hoitohenkilökunnasta. Kun kosketuksella tiedetään olevan parantavaa voimaa, miten kuvailisit terveysvaikutuksia yksilön ja yhteiskunnan näkökulmasta? 

Se, että ihmiset joutuvat elämään eristyksissä, on kauheaa. Seuraukset tullaan näkemään myöhemmin. Jo nyt havaitaan, että masennusta, sydänsairauksia ja hoidon viivästymistä esiintyy, myös vakavasti sairailla, kuten syöpäpotilailla, koska ihmiset pelkäävät poistua kotoaan. Havaitsimme, että pandemian ensimmäisten kuukausien aikana ennenaikaisia synnytyksiä oli noin 20% tavallista vähemmän. Yksi syy tähän saattaa olla, että äidit välttelivät säännöllisiä seurantakäyntejä, jolloin keskenmenoja tapahtui enemmän. Vanhemmilla ihmisillä masennus on tavallista, ja se on yhteydessä juuri sosiaalisten kontaktien vähenemiseen ja yhteisöllisyyden tunteen heikkenemiseen. Lasten ja lastenlasten näkeminen pitää heidät elossa.

Pitkäikäisyyttä tutkittaessa maailmankartalta erottuu nk. sinisiä alueita. Näitä alueita, joilla ihmiset elävät keskimääräistä reilusti pidempään, on maailmassa kaikkiaan viisi. Tutkimukset osoittavat, että terveellisen ruokavalion lisäksi kaikkia viittä aluetta yhdistää yksi seikka: yhteisö kunnioittaa ikääntyneitä osana yhteisöä. Mitä pandemiaan tulee, on olemassa kiistatonta näyttöä siitä, että eristäytyminen ja yksinäisyys vaikuttavat elämän pituuteen.

Olet ehdottanut keskosten ja heidän vanhempiensa tilanteen parantamiseksi sairaalassa kosketuksen kolmiota: kosketus, yhteys ja myötätunto. Miten tämä näkyy lääkärin työssä? 

Mottomme on, että jokainen tilanne on pyrittävä näkemään vanhempien näkökulmasta. He tulkitsevat helposti hijlaisuuden huonoiksi uutisiksi. Vanhempia on pidettävä jatkuvasti ajan tasalla. Meidän on oltava yhteydessä vanhempiin niin usein kuin mahdollista, vaikka mitään uutta kerrottavaa ei olisikaan. On parempi olla liikaa kuin liian vähän yhteydessä. Näin vanhemmat näkevät, että suhtaudumme tilanteeseen myötätuntoisesti, he luottavat arviointikykyymme ja tekevät yhteistyötä kanssamme aina kun se on tarpeen. 

Vuosia sitten hoidimme harvinaisesta sairaudesta kärsinyttä vauvaa, jonka iho muistutti elefantin ihoa. Pysyin lähellä vanhempia, rohkaisin heitä ja puhuin sensorisesta vajeesta ja kosketuksen merkityksestä. Vuosia myöhemmin äiti kirjoitti kirjan, jossa hän korosti sen yhteyden merkitystä, jota hän oli kokenut suhteessa sairaalan henkilökuntaan. Hän muisti jokaisen yksityiskohdan keskusteluistamme tuolta ajalta. Tämä avasi silmäni ja tajusin, miten paljon me lääkärit voimme vaikuttaa kommunikaatioon potilaiden ja heidän perheidensä kanssa.

Katsotaanpa kristallipalloon: Kun pandemia on ohi, suhtaudummeko fyysiseen kosketukseen eri tavalla? Kuinka paljon yhteiskunta muuttuu ja miten se vaikuttaa terveyteemme?  

Käyttäytymisemme on jo nyt muuttunut – usein pelosta, mutta myös loogisista syistä. Olemme tulleet epäileväisemmiksi muita kohtaan. Pyydämme esimerkiksi ihmisiä käyttämään maskia, jos he seisovat vieressämme hississä, ja se on toki aivan ymmärrettävää. Meistä on tullut varautuneempia. Paljon riippuu kuitenkin myös kulttuurista, jossa elämme. Israelilaiset halaavat mielellään. Halaaminen tai suukottelu on tavatessa normaalia, ja sosiaalisen etäisyyden pitäminen vaikeaa. 
 
Olen silti optimistinen: ihmiset ovat sopeutuvaisia. Olemme sopeutuneet maskien käyttöön, ja opimme siitä pois, kun se on mahdollista. Tämä on traumaattista aikaa, eikä virus ole leikin asia. Tulemme yhä löytämään keinoja olla yhteydessä toisiimme, ja palaamme fyysisiin kontakteihin, kun voimme, sillä yhteyden luominen koskettamalla on meille luontaista. 

Prof. Tzipi Strauss

Lastentautien ja neonatologian erikoislääkäri

Professori Tzipi Straussilla on terveystieteiden maisterin tutkinto Harvardin yliopistosta, ja hän työskentelee neonatologian laitoksen ja vastasyntyneiden teho-osaston johtajana Sheba Medical Centerissä, joka on yksi maailman kymmenen parhaan joukkoon valituista sairaaloista.