Olemme yksinäisiä, kun meiltä puuttuu luotettavia ihmissuhteita

Derrick, yksinäisyyttä on käsitelty mediassa ja yhteiskunnassa eri puolilla maailmaa parin viime vuoden ajan. Jotkut kutsuvat sitä jo pandemiaksi. Iso-Britanniaan on jopa perustettu "yksinäisyysministeriö". Miten määrittelisit tutkimuksesi perusteella yksinäisyyden ja mikä maailmassa on saanut sen yleistymään? 

Ennen kuin määrittelen yksinäisyyttä tarkemmin, haluan ensin puhua siitä, miksi tämä aihe on niin tärkeä ja miksi se on tärkeä juuri nyt. Tutkimuksissa on havaittu, että ihmiset, joilla on hyvät suhteet perheeseensä, ystäviinsä ja yhteisöönsä, ovat onnellisempia, heillä on vähemmän terveysongelmia, heillä on paremmat kognitiiviset taidot, heillä esiintyy vähemmän masennusta ja he elävät pidempään. Samalla tavoin tutkimukset ovat osoittaneet, että ihmisten välinen kosketus ja fyysiset huomionosoitukset ovat tärkeitä sosiaalisen yhteyden luomiselle ja henkiselle hyvinvoinnille. Syvällisempien ihmissuhteiden ja todellisen yhteyden puute saattaa kuitenkin näkyä mielenterveysongelmina, kuten ahdistuneisuutena, masentuneisuutena, sopeutumishäiriönä, kroonisena stressinä, unettomuutena ja jopa kognitiivisten taitojen heikkenemisenä myöhemmin elämässä. 
Kokeilimme tutkimustyössämme erilaisia yksinäisyyden määritelmiä ja havaitsimme, että yksinäisyyttä on tärkeää määritellä suhteiden näkökulmasta. Määrittelemmekin yksinäisyyden luotettavien ja laadukkaiden ihmissuhteiden puutteena. Arvostetut, luotetut ja toivotut suhteet ovat meille ihmisille tärkeitä, ja niiden puuttuessa tunnemme itsemme yksinäisiksi. Tutkimuksessa havaittiin, että maailmanlaajuisessa otoksessa yksi viidestä ihmisestä tunsi itsensä säännöllisesti yksinäiseksi.
Kvalitatiiviset haastattelut paljastivat, että monet pitävät yksinäisyyden tunnetta emotionaalisen tuen puutteena. He kokevat, että heillä ei ole ketään kelle puhua tai että kukaan ei ymmärrä heitä. Toisin sanoen yksinäisyyden tunne ei niinkään tarkoita fyysistä yksinoloa, vaan tunne-elämää tukevan verkoston ja arvokkaiden ihmissuhteiden puuttumista.
Vaikka yksinäisyys voi koskettaa ketä tahansa milloin tahansa, nyt asiaa on syytä tarkastella myös pandemian, sosiaalisten etäisyyksien ja eristäytyneisyyden näkökulmasta. Ihmiset kaikkialla maailmassa joutuvat pitämään etäisyyksiä, eristäytymään koteihinsa, käyttämään kasvosuojaimia ja välttämään halaamista ja muuta kosketusta toisiin ihmisiin. Pandemia on myös korostanut sitä, kuinka sosiaalisesti vaikuttavat ja systeemiset terveystekijät ovat asettaneet ihmiset, perheet ja yhteisöt suurimpaan vaaraan.

Miten jokainen meistä voi selvittää, olemmeko vaarassa tulla yksinäisiksi? Mikä tekee ihmisen yksinäiseksi, ja keitä ongelma koskee erityisesti? 

Kun tarkastellaan yksinäisyyttä kokonaisuutena, on otettava huomioon ihmiset, joilla on elämässään yksinäisyyttä lisääviä elementtejä, kuten eristäytyneisyyttä. Tunne siitä, että on yksin tai yksinäinen JA eristyksissä (fyysisesti tai sosiaalisesti), aiheuttavat kumpikin yksinäisyyttä. Siksi näitä tunteita säännöllisesti kokevia on  tarkasteltava, jotta voidaan ymmärtää yksinäisyyden koko kuva. Neljännes kyselyymme osallistuneista ihmisistä kertoi, että tuntee säännöllisesti olevansa joko fyysisesti tai sosiaalisesti eristyksissä, olipa se heidän oma valintansa tai ei. Nämä mukaan lukien kaikkiaan yli kolmannes vastaajista kertoi, että jokin näistä yksinäisyyttä lisäävistä tekijöistä koskettaa heitä säännöllisesti. Siksi sanomme heidän olevan vaarassa tulla yksinäisiksi.

On ehkä yllättävää, että yksinäisyydestä eivät eniten kärsi ikääntyneet, vaan nuoret. Neljä kymmenestä 18–34-vuotiaasta tuntee yksinäisyyttä. Vähemmän yllättävältä ehkä kuulostaa, että – mikä on aivan yhtä huolestuttavaa – yksinäisyyden todennäköisyys on korkeampi yksinelävillä, introverteillä, matalapalkkaisilla, toimintarajoitteisilla, mielenterveysongelmaisilla, liikuntarajoitteisilla ja työttömillä. Tämä ei tarkoita sitä, etteivätkö muutkin voisi tuntea itseään yksinäisiksi. Se kuitenkin tarkoittaa, että yhteiskunnan näkökulmasta monet ovat vaarassa syrjäytyä, jos emme pyri lievittämään yksinäisyyttä näissä ryhmissä. 

Pandemian aikana olemme kaikki enemmän tai vähemmän alttiita joutumaan eristyksiin tuttavistamme, työkavereistamme, ystävistämme ja vaikeimmissa tapauksissa läheisistämme. Miten tämä vaikuttaa onnellisuuteemme ja hyvinvointiimme? 

Kvalitatiivisen tutkimuksen trendit sekoittuivat, mikä viittaa siihen, että pandemia on vaikuttanut yksinäisyyteen eri tavoin. Jotkut ovat COVID-19:n takia fyysisesti eristäytyneempiä, kun taas osa on tänä aikana onnistunut vahvistamaan joitakin ihmissuhteitaan. Kvalitatiivisissa haastatteluissa kuulimme, että pandemian aikana monet kaipaavat fyysistä kosketusta perheenjäseniinsä ja ystäviinsä ja toivovat näkevänsä heidät pian läheltä ja kasvokkain. Vaikka monet käyttävät teknologiaa yhteydenpitoon, useimmat myöntävät, että se ei korvaa fyysistä kohtaamista. Osa haastatelluista sanoi, että tieto siitä, että kaikki ovat eristyksissä pandemian takia, vähensi ongelman suuruutta; monet taas kokivat, että heillä on nyt vähemmän paineita osallistua tapaamisiin ja he nauttivat lisääntyneestä vapaa-ajasta. Jotkut ovat jopa vahvistaneet ihmissuhteita pitämällä entistä tiiviimmin yhteyttä. Monella saattaa olla ystäviä tai perheenjäseniä, jotka ovat aivan tyytyväisiä, että he voivat nyt keskittää aikansa läheisiin ihmisiin, esimerkiksi tukea ja auttaa samassa taloudessa asuvia läheisiään, jotka tarvitsevat hoivaa.
Samalla kun kvalitatiiviset haastattelut antoivat ymmärtää, että COVID-19 oli suunnattomasti lisännyt yksinäisyyden ja eristäytyneisyyden tunteita, kvantitatiiviset kyselytulokset osoittivat, että pandemia vaikutti vain vähän lisääntyneeseen eristäytyneisyyteen – mutta ei juurikaan yksinäisyyteen, kun yksinäisyyden määritelmänä pidettiin luotettujen, laadukkaiden ihmissuhteiden puutetta. Lähes joka neljäs (23%) kertoo olevansa pandemian aikana yksinäinen usein tai koko ajan, mikä ei ole merkittävästi korkeampi prosenttiluku kuin ennen pandemiaa (19%). Tämä osoittaa, että vaikka rajoitukset tekevät suhteiden ylläpitämisestä vaikeampaa, ne eivät helposti poista olemassa olevia merkittäviä yhteyksiä. COVID-19 heikensi kuitenkin onnellisuutta. Ennen pandemiaa 57% sanoi olevansa onnellisia. Pandemian aikana onnellisten määrä laski neljänneksellä 42%:iin.
Lisäksi vaikka yleinen yksinäisyyden tunne ei merkitsevästi lisääntynyt pandemian aikana, niiden ihmisten osuus, joiden elämässä oli ainakin yksi yksinäisyyttä lisäävä tekijä, nousi. Ennen pandemiaa noin kolmannes (36%) maailman väestöstä tunnisti elämässään jonkin yksinäisyyttä lisäävistä tekijöistä. Pandemian aikana tämän ryhmän osuus nousi 44%:iin, mikä viittasi siihen, että pandemian takia entistä suurempi joukko ihmisiä on vaarassa tulla yksinäisiksi.

Tarkastellaanpa ihmissuhteita. Minkälaisia ihmissuhteita tarvitsemme ja kuinka monta, jotta tuntisimme itsemme onnellisiksi, eikä yksinäisyys uhkaisi? Mikä tekee ihmissuhteiden luomisesta ja niihin sitoutumisesta hankalaa? 

Kvalitatiivisten haastattelujemme perusteella tiedämme, että ihanteellinen ihmissuhde rakentuu keskinäiselle luottamukselle, rakkaudelle ja kunnioitukselle. Se vaatii molemmilta osapuolilta yhtä paljon aikaa ja yhtä suuria ponnisteluja sekä jatkuvaa kommunikaatiota. Ihmisillä oli hyvin selkeä käsitys siitä, mitä he tällaisilta ihmissuhteilta odottavat. He esimerkiksi haluavat pystyä keskustelemaan mistä tahansa ilman pelkoa siitä, että heidät tuomitaan, he haluavat tietää, että voivat luottaa toisiinsa hädän hetkellä. Yhteiset arvot ovat myös hyvin tärkeitä. Käytännön tasolla tämä tarkoittaa sitä, että he osoittavat välittävänsä kysymällä toistensa kuulumisia. Tiiviissä suhteissa he toivovat voivansa nähdä toista, koska se vahvistaa sidettä. Jos kasvokkain tapaaminen ei ole mahdollista, puhelut ja tekstiviestit ovat heistä toiseksi paras keino. Kaikkiaan he toivovat tällaisten yhteydenottojen olevan viikoittaisia, jotkut toivovat niitä jopa päivittäin.

Kysyit, miksi tällaisten ihmissuhteiden rakentaminen koetaan joskus vaikeana. Kvalitatiivisissa haastatteluissa paljastui useita tekijöitä, jotka voivat olla esteenä vahvojen ihmissuhteiden rakentumiselle. Osa haastatelluista mainitsi välimatkat ja rajalliset mahdollisuudet kohtaamisiin, joissa ehdittäisiin keskustella syvällisesti ja antaa ja saada tukea. Toisille ongelmana oli aloitteen puuttuminen molemmin puolin, he olisivat itsekin voineet ottaa yhteyttä, mutta eivät sitä tehneet. Jotkut kertoivat myös aiemmista haasteista, tilanteista, joissa erimielisyyksiä ei saatu selvitettyä ja ne olivat jatkuvasti ystävyyden tiellä. 

Kaiken kaikkiaan kvantitatiiviset tuloksemme paljastivat, että ihmiset, joilla on elämässään ihmisiä, joihin he voivat luottaa ja joille he voivat uskoutua, ovat todennäköisemmin onnellisia ja heidän elämässään on todennäköisesti vähemmän yksinäisyyteen johtavia tekijöitä. Ihmisillä, jotka sanovat, että heillä ei ole ystäviä, joihin he voisivat luottaa ja joille he voisivat uskoutua, näitä yksinäisyyteen johtavia tekijöitä esiintyy todennäköisemmin. He ovat myös niitä, jotka sanovat, että heitä ei ymmärretä, jotka eivät pysty avautumaan tai joille on vaikeaa olla oma itsensä ja jotka toivovat, että heillä olisi syvempiä ihmissuhteita useampien ihmisten kanssa. Kaikki nämä vastaamattomat tarpeet aiheuttavat yksinäisyyden tunnetta, ahdistuneisuutta ja surua.

Koronakriisin aikana monet ovat olleet hyvin tarkkoja sen suhteen, keitä tapaavat ja koskettavat. Paljastiko tutkimuksenne, minkälaisessa vuorovaikutuksessa haluaisimme olla ihmisten kanssa verrattuna siihen, miten me olemme heidän kanssaan vuorovaikutuksessa nyt? Mitä tämä tarkoittaa yksinäisyyden tunteen kannalta?  

Koska yksinäisyys on yhteydessä läheisiin ihmissuhteisiin, tarkastelimme niitä lähestymistapoja, joita yksinäiset ja toisaalta ne, jotka eivät koe itseään yksinäisiksi, käyttävät ollessaan toisten kanssa vuorovaikutuksessa.  Kvantitatiivinen tutkimus osoitti, että ihmiset ottavat tyypillisesti yhteyttä puhelinsoitolla tai tekstiviestillä tai sosiaalisen median kautta, kutsuvat tuttavansa käymään luonaan tai drinkille tai syömään tai käyvät heidän luonaan.

Kun ihmiset kohtaavat yksinäisyyttä, kaksi kolmasosaa heistä on taipuvaisia tekemään asioita, joita tyypillisesti tehdään yksin. He katsovat televisiota, kuuntelevat musiikkia tai ottavat päiväunia. Noin puolet ottaa yhteyttä muihin ihmisiin teknologian keinoin ja ovat sitten henkilökohtaisesti yhteydessä. Vain kourallinen ihmisiä maailmanlaajuisessa otoksessa turvautui ammattiapuun, kuten terapeutin tai mentorin apuun, tai käytti reseptilääkkeitä, kun he kokivat yksinäisyyttä tai eristäytyneisyyttä. Nämä ovat tärkeitä havaintoja, kun keskustellaan siitä, kuinka me yhteiskuntana tai yhteisönä voimme auttaa yksinäisiä. Meidän on ymmärrettävä, että  yksinäisyyteen liittyy vastahakoisuutta olla aloitteellinen suhteessa muihin. Kirjailija, aiemmin Yhdysvaltain korkeimpana lääkintäviranomaisena toiminut Vivek Murthy kutsuu tätä yksinäisyyden paradoksiksi. Ajan viettäminen yhdessä muiden kanssa voi auttaa, mutta aloitteen tekeminen voi olla vaikeaa.

NIVEA on käynnistänyt tämän hankkeen korostaakseen ihmisten välisen kosketuksen merkitystä ja edistääkseen yhteisöllisyyttä. Mitä opitte ihmisten välisestä kosketuksesta tämän tutkimuksen perusteella? Kuinka tärkeää se on läheisissä ihmissuhteissa ja laajemmassa sosiaalisessa kontekstissa? 

Jos tunnet itsesi yksinäiseksi, läheisyys tai fyysinen kosketus puolisoon, lapsiin tai vanhempiin voi auttaa. Niille ihmisille, jotka tuntevat säännöllisesti itsensä yksinäisiksi (19%), tai heille, joiden elämässä on säännöllisesti ainakin yksi yksinäisyyttä lisäävä tekijä (36%), muiden läsnäolo tai kosketus – läheistenkin – on vähemmän merkittävä asia.
Yleensä, kun ihminen on yksin tai yksinäinen, hän toivoo sellaisen ihmisen kosketusta, johon hänellä on luja side. Sellaisten kanssa, joiden kanssa he eivät tunne itseään yhtä läheisiksi, he mieluummin ovat lähekkäin kuin kosketuksessa. Kosketuksen tai läheisyyden kaipuu näytti myös kvalitatiivisten haastattelujen perusteella riippuvan suhteen laadusta: Halaaminen voi vaikuttaa suuresti siihen, miltä ihmisestä tuntuu, mutta halauksen pitää tulla sellaiselta henkilöltä, jonka kanssa ihminen tuntee olonsa mukavaksi. Jos kyseessä on oikea henkilö, toisen ihmisen kosketus voi saada olon tuntumaan rakastetuksi, turvalliseksi ja vähemmän yksinäiseksi. Vastaajat kertoivat, kuinka kosketus auttaa lievittämään stressiä, kuinka se kertoo toisen välittämisestä ja rakentaa yhteyttä. Yhteenvetona voidaan todeta, että ihmisten välinen kosketus on mahtava väline vahvistaa ja ylläpitää olemassa olevia läheisiä ihmissuhteita.

Entäpä he, jotka ovat vaarassa kokea yksinäisyyttä ja ovat haavoittuvaisia? Mitä opit tehokkaista keinoista auttaa heidät pois yksinäisyydestä? Mitä yhteiskunta voi tehdä? Mitä yritykset tai brändit voivat tehdä auttaakseen? Ja mitä itse kukin meistä voi tehdä suojautuakseen? 

Ihmiset voivat itse vaikuttaa asiaan monin tavoin, jos he tuntevat itsensä yksinäisiksi tai eristäytyneiksi, vaikka, kuten aiemmin mainitsin, kaksi kolmesta on taipuvaisia tekemään silloin asioita, joita tehdään yksin. Puolet itse asiassa ottaa yhteyttä toisiin teknologian avulla, ja noin neljännes ihmisistä on tekemisissä kasvokkain. Ja osa sitten tapaa elämäntapavalmentajaa tai terapeuttia. On tärkeää tietää, että noin joka kolmas säännöllisesti jostakin yksinäisyyttä lisäävästä tekijästä kärsivä on jossakin määrin yhteydessä muihin. He sopivat puheluista tai videopuheluista perheenjäsenten ja ystävien kanssa, liittyvät harrastusryhmään, puhuvat puhelimessa tai keskustelevat terapeutin kanssa.  
Toimenpiteiden tavoitteena pitää olla kertoa suurelle yleisölle yksinäisyyden todellisista riskitekijöistä. Johtajat ja mielipidevaikuttajat, myös brändit, voisivat sosiaalisen markkinoinnin keinoin keskittyä lisäämään tietoisuutta niistä tekijöitä, jotka voimakkaimmin lisäävät yksinäisyyttä. Lisäksi brändit voivat auttaa edistämään itsearviointia ja tukea tai kehittää kampanjoita, jotka saavat ihmiset puhumaan läheistensä kanssa. On hyvä muistaa yksinäisyyden paradoksin käsite, se, että yksinäiset helposti jäävät yksin. Vaikka he olisivat aktiivisia ja lähtisivät ulos, heillä on taipumusta jäädä tekemään asioita, joita tyypillisesti tehdään yksin. He saattavat esimerkiksi lähteä konserttiin, mutta eivät ryhdy keskusteluihin muiden kanssa. Tai he voivat olla yhteydessä muihin sosiaalisessa mediassa tai muussa sosiaalisessa ryhmässä, mutta eivät käy merkittäviä keskusteluita. Tässä brändit voivat auttaa ja saada yksinäiset liikkeelle ja toiset ojentamaan heille kätensä. 
Kuten aiemmin mainitsin, ihmissuhteet ovat olennainen asia yksinäisyyden ja eristäytyneisyyden torjumisessa. Kun ihmiset osaavat täsmällisesti arvioida omia ihmissuhteitaan ja ymmärtävät, kuinka lujempia ja merkityksellisempiä suhteita voidaan rakentaa – erityisesti suurten elämäntapahtumien tai elämäntapamuutosten jälkeen – heillä on välineet vahvistaa ihmissuhteitaan ja siten välttyä yksinäisyydeltä ja eristäytyneisyydeltä.

Derrick Feldmann

Tutkija ja aatteellisten järjestöjen ja yritysten neuvonantaja sosiaalisia ongelmia koskevissa kysymyksissä. Työssään Ad Council Edge'n johtajana hän johtaa tutkimushankkeita, joissa tarkastellaan, kuinka aatteelliset järjestöt ja yritykset voivat ajaa yleistä etua sosiaalisissa kysymyksissä. Ad Council Edge on Ad Council'n strateginen konsultointiosasto, joka neuvoo yhteisöjä sellaisten projektien alkuvaiheessa, joissa lähdetään sitouttamaan suurta yleisöä yhteisiin tavoitteisiin. Feldmann on kirjoittanut kirjan The Corporate Social Mind and Social Movements For Good: How Companies and Causes Create Viral Change.